​

MAA-ILMA – Pilviperformanssi, Reviiri-näyttely Harakan saaressa kesällä 2003

​

Aluksi ajatuksenani oli työskennellä pilvillä, pilvien kanssa. Työskennellä pilven heijastuksilla. Maalata pilvellä, ottaa pilvi kiinni, ottaa se koppiin.

Peili-teoksessa käsittelen maiseman heijastuksia peilissä. Mitä peili heijastaa maahan? Pilviä, taivasta. Vesihöyryä. Onko vesihöyry materiaalista? Vai onko se materiaalisen rajalla?

Mitä pilvi on?

Pilvessä kiinnostaa sen aineettomuus ja alati muuttuva kauneus. Pilven epäaineellisuus on kiehtovaa. Pilvet ovat tietysti myös materiaalia, vesihöyryä, sanoo luonnontieteilijä. Mutta pilven teemassa tiivistyy oleellisesti materiaalinen raja ja epäaineellisuus. Pilvi ja taivas kertovat myös jostain muusta kuin luonnontieteellisistä olemuksellisuuksista. Ottaa pilvi koppiin, maan pinnalle! Peilin heijastuksessa pilvi meneekin jo maan sisälle. Mitä se sitten on? Ihme maan pinnalla tai syvyyksissä.

 Pilviä kalliolla ja mättäällä. Kun katson peiliin, samalla avautuu näkymä maan sisään, maan keskipisteeseen, joka onkin pilviä! Pilvet ovat minulle ihana tutkimuksen ja havainnoinnin kohde. Olen jo pitkällä aikavälillä niitä miettinyt. Visuaalisesti pilvet ovat mahtavaa 'tutkimus - maalaamis - piirtämis - kuvaamis - katsomis' -aineistoa. Jatkuvasti muotoaan muuttaen pilvien antamat ideat ovat loputtomat.

 Jokainen on lapsena, jos ei aikuisena, maannut nurmikolla tai niityllä, ja katsellut pilviä, niitten liikettä ja leikkiä, muodonmuutoksia. Katsellut, mitä muotoja pilvet välillä ovat muistuttaneet. Maalaustaiteessa, taidehistoriassa pilviä on käsitelty paljon. Maisemamaalaus, Magritte…kaikki taiteilijat ovat varmaankin joskus maalanneet pilviä.

Pilvet ja unelmat. Pilvet liitetään usein unelmointiin. Dreaming. Ehkä pilvien aineettomuuden vuoksi, harsomaisuuden ja unen omaisuuden vuoksi. Ikään kuin pilvet eivät olisi totta, unta vain.

* * *

Peili -teoksessa heijastan pilviä maan pinnalle, tai pikemminkin maan sisään. Peili on lasia, hopeaa ja taustalevyä. Luonto, jossa peilit ovat on vankkaa kalliota, sammalta, maata, kiviä, puita. Pilvet ovat vesihöyryä, mutta samalla kuitenkin jotain aineetonta. Pilvien heijastukset vievät ajatuksemme omille teilleen, aineesta aineettomuuteen, kullekin omalle taholleen se on pilvien ihme.

Olen tietoisesti työskennellyt pilvi-teeman kanssa. Ensimmäiset suurikokoiset teokset tein pilvi-teemaan 1991. Ihastuin pilviin, piirtelin pilviä taivaalta eri valaistuksissa ja mielikuvituksestani.

* * *

Aluksi ajatuksenani oli tehdä hämääviä lätäköitä peileistä tai pleksistä. Aloin tehdä maastoon piilotettuja peili-lätäköitä. Työn edetessä huomasin myös suorakaide-muodon kiinnostavuuden. Suorakaide näytti kuin maalaukselta luonnossa. Vuoropuhelu ja jännite suorakaiteen ja luonnon muotojen kesken oli myös kiinnostavaa.

Teokseni sisältää nyt molempia tapoja lähestyä aihetta: suorakaiteen muotoja ja luontoon upotettuja lätäköitä. Teokseni on siis tavallaan kesken - en osaa päättää kumpaan suuntaan jatkaisin. Annan teokseni olla tällä tavoin esillä. Katsoja saa tehdä omat valintansa ja tulkintansa ja halutessaan päättää, miten teos olisi ollut lopullisesti tehtävä. Katsoja viimeistelköön teoksen ja saattakoon sen loppuun - vai pitääkö se saattaa?

 Saako taideteoksen jättää keskeneräiseksi? Se on vastoin perinnettä jossa taiteilijaa pidettiin kaikkivoipana. Saako teos olla keskeneräinen vai onko se parhaimmillaan juuri silloin, hetkeä ennen lopullista valmistumistaan?

* * *

Olkoon muoto mikä tahansa, pilvet tekevä jatkuvaa kaunista performanssia peilien pinnalla. Harsoa, pitsiä, untuvaa, unelmaa, lentäjän taivas. Pilviperformanssi.

 

Leena Lukkarinen 1.7.2003